7/09/2013

let's get it started


Nuorten on nykyään aika hankalaa saada kesätöitä. Koulutus on vielä melko minimitasossa, mutta silti alkaa olla jo omiakin rahamenoja ja olisi kiva pystyä tienaamaan hieman jo ihan itsenäisesti. Kaupungin 16-17 -vuotiaiden haku on niitä harvoja paikkoja, missä nuorten on helppo hakea, mutta itse töihinpääsy ei olekaan niin taattu. Haun kautta töitä hakee jopa 40 000 pääkaupunkiseutulaista nuorta vuosittain, mutta yleensä tarjolla on vain noin 1000 työpaikkaa. 

Voidaan onnellisina ilmoittaa että tänä vuonna meitä viittä lykästi!
Homman nimi on siis se, että me ollaan viisi helsinkiläisnuorta duunissa täällä Helsingin nuorisoasiainkeskuksen virastolla tapahtumatuotantoyksikössä järkkäilemässä The Tall Ships Races -purjehdustapahtumaa. Viralliselta työnimikkeeltä ollaan tuotantoassistentteja, kuulostaapa tärkeältä! Tähän hommaan haki n. 200 nuorta, joiden joukosta me onneksi erotuttiin eduksemme ja nyt ollaan saatu ihan mahtava tilaisuus ja päästy tekemään yhtä siisteimmistä kesäduuneista ikinä!

Työt alkoivat pian juhannuksen jälkeen ja ollaan nyt työskennelty pari viikkoa. Näihin kahteen viikkoon on mahtunut ihan kaikkea mahdollista! Kokouksia, siivoamista, sosiaalisen median haltuunottamista, askartelua, kaupoilla käymistä, ohjelman suunnittelemista... Mitä tuotantoassistentin työhön nyt vaan voi kuulua. Koko työkuukausihan huipentuu lopulta itse The Tall Ships Races -tapahtumaan 17.-20. heinäkuuta, jonka ajan ollaan Nosturilla vastaamassa nuorten ohjelmasta.
Miten jännää!
_______________
In English:

Nowadays it's pretty hard to get a summer job when you're underaged and without any higher education. However every year the city of Helsinki arranges an opportunity for young people living here to get work as well. There are about 1000 positions open, but not nearly everyone can be offered a job since the amount of jobseekers is almost 40 000 every year. 

We are 5 young summer helpers in the Helsinki Youth Deparment and got lucky in the seeking process. We work as production assistents to organize the Tall Ships Races -event in Helsinki. The working period is about a month and now we're halfway. So far we've done pretty much all the things you can imagine this job to contain. 

The grand finale of our dream job will take place in the Tall Ships Races, the 17.-20. of July when we'll  be in charge of the programme for the youth. How exciting, we can't wait!

Kuvat:
1. Photobooth
2. Samuli Hokkanen
3. Ella Tuominen
4. Samuli Hokkanen
5. Aada Eräsaari
6. Photobooth

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti