7/24/2013

This is it


Kuukauden kesätyömme on nyt viimeistä päivää vaille tehty. Kolme viikkoa valmistelemamme Tall Ships Races päättyi launtaina. Näiden suunnitteluun käytettyjen viikkojen aikana ehdimme kierrellä ydinkekustan kaupoissa, Helsingin nähtävyyksissä ja tulevalla työpisteellämme, Nosturissa.Toki käytimme aikaamme myös Nuorisoasiainkeskuksen toimistolla kahvia keitellen ja netissä surffaillen. Idea blogistammekin syntyi tänä aikana.

Itse tapahtuma oli odotetun hektinen. Maanantai ja tiistai olivät vielä kiireettömämpää rakentelua, mutta heti keskiviikkona miehistön ja tuhansien vierailijoiden saavuttua Nosturille, uusia työtehtäviä tulvi luoksemme. Miehistöä opastimme tietokoneiden käytössä ja kaikkien iloksi pidimme pihalla suosittua kahvilaa ja infoa. Piha-alueen toimintamme painottui soutulaitteisiin, pöytäjalkapalloon ja kirjastoautoon. Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvinnut pyörittää tätä koko kokonaisuutta keskenämme. Iso kiitos avusta muille Nuorisoasiainkeskuksen työntekijöille, sekä Glorian, Pelitalon ja Nosturin työntekijöille.

Tall Ships Racen jälkeisen maanantain pidimme vapaata, mutta vielä tiistaina ja keskiviikkona olemme töissä muun muassa kirjoittamassa tätä näillä näkymin blogimme viimeistä julkaisua. Sitten pääsemme suuntaamaan kesälaitumille, ainakin siksi vähäksi aikaa mitä on jäljellä ennen kuin koulutyö taas alkaa. Mitä siis tästä työstä jää meille käteen? Ainakin jokaisella meistä on nyt enemmän työkokemusta, mikä autaa meitä tulevaisuuden työnhaussa. Työskentely The Tall Ships Racesissa vahvisti myös kielitaitoamme, ja saimme työn kautta monia uusia tuttavuuksia. Nyt meillä on kokemusta siitä miltä oikeasti tuntuu järjestää kansainvälistä tapahtumaa, ja kuinka paljon työtä se myös oikeasti vaatii. Haluamme kiittää Helsingin kaupunkia tästä työmahdollisuudesta!

TSR Youth signing off

In English:

Our one month long summer job is now coming to an end. Oh how time goes by so fast! For three weeks we prepared for the Tall Ships Races -event which sadly ended already on Saturday. During these weeks we've had time to do a bit of shopping (for the event of course haha!) in the center of Helsinki, walk around doing a little bit of sightseeing and get to know our soon-to-come workstation Lightouse Nosturi. Sure we spent loads of time at the Youth Department office as well making coffee and surfing on the Internet. The idea of our blog started off at our office too.

The event itself was probably even more hectic than we had expected it to be. On Monday and Tuesday we gathered together and set up all the stuff we needed at Nosturi and everything was still pretty easygoing, but the moment the event started on Wednesday the crowds and the crew started filling up the harbors of Hietalahti. Everything was super busy!! Our work assignments concentrated mainly on helping the crew at the crew center, working at the cafeteria and the info desk. Luckily we didn't have to do everything by ourselves. We had several different people helping us, we deeply thank everyone from Helsinki Youth department, Gloria, Gamehouse and Nosturi that helped us. 

The Monday after the Tall Ships Races was a day off for us, but now we still have work on Tuesday and Wednesday. After that we're done with our work and ready to head off to enjoy summer holidays! (at least the bit that there's left before school starts...) So what did this job give to us? At least now all of us have more work experience, witch will help us find a job in the future. Working in The Tall Ships Races made us more confident with speaking English, and through or job we made some new friends. Now we really know what it's like to be in the making of an international event, and how much work it is to put this kind of event together. We want to thank the city of Helsinki for this work opportunity! This is gonna be the last entry of our blog. 

Thanks to all of you who have read our blog during these weeks.
TSR Youth signing off

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti